🍓🍓🍓

Tällä sivulla on koottuna hieman tietoa tilastamme!

🍓🍓🍓

Viljelystä

Olen Marja Alitalo, intohimoinen mansikan viljelijä :). Olen toiminut päätoimisena viljelijänä vuodesta 1993 alkaen, on siis menossa 31. vuosi mansikoiden parissa. Sitä ennen vanhempani ja heidän vanhempansa viljelivät Paattisilla mansikoita. Juureni ovat syvällä Alitalon maassa, sillä sukuni on viljellyt tilaa ainakin vuodesta 1749 alkaen. Itse olen 8. sukupolvi. Minulla on kaksi lasta, Kaisa ja Janne, he toimivat myös kesäisin mansikoiden parissa.

Mansikan lisäksi viljelemme tyrnejä, pensasmustikoita, hernettä, perunaa ja viljaa. Hunajamarjatkin on kokeilussa. Ja porkkanat! Ai niin, muutama rivi myös mustaherukkaa istutettiin. On välttämätöntä olla montaa eri kasvia, sillä samalla pellolla ei voi jatkuvasti viljellä yhtä ja samaa. Käytännössä mansikkamaa uusitaan kolmen satovuoden välein. Mansikan päälajikkeena meillä on vanha kunnon Polka.

Olemme jalostaneet mansikoitamme pitkään. Uusien peltojen taimet otamme edeltävänä vuonna istutettujen taimien rönsyistä. Näin toimien tiedämme miltä mansikkamme maistuvat - makeilta tietenkin :).  Jos taimet jonakin vuonna loppuvat kesken, ja niitä pitää vähäisiä määriä ostaa, käy meille ainoastaan Suomessa kasvatetut varmennetut taimet. Ulkomaisia taimia emme käytä koskaan - näin toimien voimme estää kasvitautien leviämistä maaperään. Liekö siinä osasyy myös marjojen makeuteen? Myös uutiset siitä, että Polka -lajike kuolee sukupuuttoon ei meidän tilalla ole totta. Aiomme edelleen istuttaa Polkaa omista taimistamme, mihin hyvää lajiketta vaihtaisi?:)

Tilamme kautta saat vain ja ainoastaan itse kasvattamiamme tuotteita. Tavoitteena on, että kaikki myymämme mansikat ovat aina samana aamuna poimittuja, jolloin mansikoiden laatu on mahdollisimman hyvä. Meille kotimaisuus on hyvin tärkeää. Olemme saaneet Hyvää Suomesta -auditoinnin myötä käyttöoikeuden Hyvää Suomesta -tuotemerkkiin. Tilamme on lisäksi auditoitu Puutarhaliiton toimesta. Saamme siis  käyttää myös Kotimaiset Kasvikset ry:n sirkkalehtilippua.

Mansikan viljelyssä käytetyt koneet (ja rakennuksetkin) ovat pääsääntöisesti itse tehtyjä. Uusia ideoita tulee joka vuosi, ja talvella pajassa muodostuu jos jonkin näköisiä uusia viljelyä helpottavia laitteita. Esimerkkeinä tästä muovinvetokone, lannoituskone, harjauskone, ruohon kylvökone, ruohonleikkuri * 4, letkunkelauskone, putkenkelauskone, harsonkelauskone, muovin halkaisukone. Aiemmin Isäni toimi tässä työssä mestarina ja minä vastasin käytännön rakentamisesta. Yhteistyö oli ihan parasta! Nyt Isää kiittäen (lähti Taivaan kotiin 21.4.2024) jatkan työtäni yksin, kiitollisena kaikesta opista, jonka häneltä sain.

           

Yllä muovinvetokone ja sähkökäyttöinen ruohokone (traktorin takana sähkön tuotantoon generaattori)